perjantai 28. helmikuuta 2014

Helsingin Kädentaitomessut 1.-2.3.2014


Tervetuloa viikonloppuna moikkaamaan minua Wanhaan satamaan kässämessuille ja kurkistamaan, mitä uutta Annan Pajalta löytyy. Löydät minut c-hallista vanhalta tutulta paikalta.
Olemme avoinna la-su 10-17.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Suomen Kädentaidot Tampere 15.-17.11.2013

2010 syntyivät Annan Pajalla ensimmäiset Siivetär koriste-esineet. Vuonna 2011 ne taipuivat rinta- ja kaulakoruiksi. 2012 Siivetärten tuoteperhe täydentyi sisä- ja ulkolämpömittarein. Tänä vuonna Siivettäret ovat lennähtäneet Annan Pajan valaisimiin. Tervetuloa tutustumaan messuosastolleni C111 Siivettäriin ja muihin ihaniin tuotteisiin. Tänään messuilemme 10-18, lauantaina 9-17 ja sunnuntaina 10-17. Nähdään Tampereella Suomen Kädentaitomessuilla!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Kätevä & Tekevä & Lukeva Lahti 2.-3.11.2013

Taas on auto pakattu ja suuntana tällä kertaa Lahden Kätevä & Tekevä -messut. Tulethan sinäkin kurkistamaan, mitä kaikkea ihanaa löytyisi lahjaksi vaikka pukinkonttiin! Nähdään!

torstai 3. lokakuuta 2013

Seinäjoen Kädentaitomessut 4.-6.10.2013

Annan Paja on mukana Seinäjoen kässämessuilla ensimmäistä kertaa. Tulehan moikkaamaan minua! Löydät minut pöytäpaikalta P33. Jos mainitset tämän blogikutsun, yllätyt iloisesti!

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Miniloma

Yhtä matkaa - kihlaparille, häälahjaksi

Nyt hyppään autoon ja hurautan Herralaan kolmen päivän minilomalle luomaan uutta...

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Turun käsityöläismarkkinat



Kesäkuun neljä viimeistä päivää vietin Turussa. Turun Vähätorilla järjestettiin käsityöläismarkkinat. Aurinko paistoi (säätiedotteiden lupailemat sateet eivät osuneet kohdalle), asiakkaita liikkui mukavasti ja kauppa kävi. Erityisesti mieliin jäivät mukavat naapurit!
Ihan koko tuotearsenaali ei ollut mukana, kun tuolla sateella pelottelivat. Ja hieman myös jännitti jättää teltta pystyyn yöksi, vartioinnista huolimatta. Kalleimpia tuotteita toki otin yöksi vuokramökille jemmaan. Kiva keikka!

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Hyvää juhannusta!

Kummasti käsityöläisellä meinaavat nuo työt levitä pajalta kodinkin puolelle. Olohuone on monesti täynnä erilaista materiaalia ja puoliksi valmiita tuotteita odottelemassa viimeistelyä. Juniorin täyttäessä seitsemän oli koti kuitenkin saatava siistiksi juhlia varten. Pelastukseksi osoittautui ihana vanha Ali-enon (äitini eno) matka-arkku.

Sain arkun omalta enoltani ja hänen vaimoltaan lahjaksi jo muutama kesä takaperin, mutta nyt se sai pyörät alleen. Näin syntyi kaunis sohvapöytä, joka nielee hurjan määrän tavaraa katseilta suojaan.

Juhannusruusuja ei meidän pihalla kasva, mutta pionit nauttivat upeina olostaan. Nyt suuntaamme Isännäisenjärven rannalle juhannusta juhlimaan. Hyvää jussia sinullekin!